Tervetuloa
Ajankohtaista
[1-10]
[11-20] [21-30] [31-40] [41-50] [51-60] [61-70] [71-80] [81-90] [91-100] [101-110] [111-120] [121-130] [131-132]
- Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma odottaa hallitukselta uusia toimia, joilla voidaan estää ensi talvena uhkaamassa olevan työttömyyden selkeä nousu.
-
Vierailulla Tamminiemessä (4.6.2013)
- Meilahden rantamaisema kylpi auringon valossa ja alkukesä oli vehreimmillään, kun puhemiehen tukiryhmä vieraili Tamminiemen museon tiloissa. Kalle Holmberg ja Matti Ahde kertoivat vierailuistaan huvilalla Kekkosen aikana.
-
Kiinan johtoa vierailulla eduskunnassa (31.5.2013)
- Kiinan kansan poliittisen neuvoa-antavan konferenssin CPPCC:n puheenjohtaja Yu Zhengsheng vieraili eduskunnassa perjantaina. Keskusteluissa nousivat maiden kahdenvälisten suhteiden lisäksi esiin muun muassa mahdollisuudet viedä Kiinaan suomalaista puhtaan teknologian osaamista.
-
Suomalaista osaamista Amerikkaan (12.5.2013)
- Suomalaissiirtolaiset veivät 1600-luvulla oman aikansa osaamista uudelle mantereelle Pohjois-Amerikkaan. Hirsirakentamisen taitavat suomalaiset antoivat kasvavalle siirtolaisväestölle asumismallin.
- Yhdysvaltain kongressiin on perustettu ensimmäinen Suomi-ystävyysryhmä, Congressional Friends of Finland Caucus. Ryhmä koostuu tällä hetkellä 15 edustajainhuoneen jäsenestä, joista neljä on sen yhteispuheenjohtajia.
- Erilaisuuden ymmärtäminen on rikkaus ja sitä meidän on oltava valmiita puolustamaan. Kaikkinaiseen väkivaltaan, joka kohdistuu eri tavoin ajattelevia tai pukeutuvia ihmisiä kohtaan, on puututtava, Eero Heinäluoma muistutti vappupuheissaan.
-
Afganistanin presidentti vieraili eduskunnassa (29.4.2013)
- Presidentti Hamid Karzai toivoi tukea Afganistanin demokratian ja parlamentin vahvistamiseksi tavatessaan puhemies Heinäluoman sekä eduskuntaryhmien edustajat eduskunnassa.
-
Koivisto, Kiminkinen ja Lauri Tähkä (29.4.2013)
- Demokraatti-lehden viikonlopun risteilyllä oli tunnelma korkealla. Mukana olivat presidenttipari Mauno ja Tellervo Koivisto sekä puhemies Heinäluoma. Tunnelmaa nostattivat myös alustajina olleet puoluesihteeri Paananen ja tohtori Kiminkinen. Yllätysohjelmana laivan matkustajille olivat Voice of Finlandin voittajat ja valmentajat.
-
Tasavallan vahva mies (17.4.2013)
- Toimittaja Heikki Saaren kirja Eero Heinäluoma – tasavallan vahva mies on julkistettu. Kirja on henkilökuva, jossa kurkistetaan poliittisen julkisuuden taakse. Heinäluoma nousi politiikan julkisuuteen vuonna 2002, kun hänet valittiin SDP:n puoluesihteeriksi. Sen jälkeen hän on toiminut puolueen puheenjohtajana, ministerinä ja eduskuntaryhmän johdossa ennen tuloaan puhemieheksi.
-
Rafael Paasio –mitali Pentti Helolle (15.4.2013)
- Vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien vanhusten asumis- ja hoivapalvelujen parantaminen on aina ollut Pentti Helolle tärkeää, sanoi puhemies Heinäluoma luovuttaessaan itähelsinkiläiselle vaikuttajalle Rafael Paasio -mitalin.