SDP:n Joensuun puoluekokous viime viikonvaihteessa antoi liikkeelle uuden rytmin ja samalla suunnan kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Hyvähenkinen kokoontuminen kertoi demarien olevan valmiina todelliseen taistoon maan suurimman puolueen asemasta.

Miksi suurimmalla puolueella on erityinen merkitys? Yksi syy on pääministerin valintaperiaate. Suurimmasta puolueesta on tullut pääministeripuolue joka kerta vuodesta 1991 lähtien. On siis syntynyt kahdenkymmenen vuoden pituinen perinne. Toinen syy on, että ulko- ja talouspolitiikan isoon linjaan on vahvimman kädenjäljen saanut aikaiseksi enimmät äänet kerännyt puolue. Ja kolmanneksi suurin puolue on päässyt myös eniten vaikuttamaan hallituspohjaan ja sitä kautta yhteiskuntapolitiikan suuntaan.

Pääministeripuoluekin voi kyllä menettää otteensa ruorista kesken matkanteon. Näin näyttää ikävä kyllä käyneen keskustalle. Suhdanteiden käännyttyä hallitus on jatkanut vanhalla ohjelmallaan: suuret veronalennukset on rahoitettu velalla ja laitettu seuraavan hallituksen päänmenoksi. Kela-maksun poisto toi lähes miljardin euron lisäloven valtiontalouteen.

Valtiontalouden tasapainottamisen taakka on tietysti sitä suurempi, mitä enemmän tulopuolen annetaan rapautua. Menoleikkauksia janoavat eivät tietenkään halua luopua tehdyistä veronalennuksista. Elinkeinoelämän Keskusliitto vaatiikin uusia veronalennuksia, yritysveron laskua ja leikkauksia julkisiin palveluihin, sosiaaliturvaan ja valtion henkilöstöön.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on ainut ministeri, joka on yrittänyt haastaa hallitusta sisäiseen keskusteluun Suomen suunnasta. Vuosi sitten Pekkarinen kaipasi hyväosaisia mukaan talkoisiin ja vahvempaa panosta työllisyyttä tukeviin määrärahoihin.

Pekkarinen on uskaltanut puuttua myös energiayhtiöiden ylisuuriin voittoihin. Päästökaupasta syntyvä ylihinnoittelu valuu edelleenkin energiayhtiöille ja näiden omistajille. Vaalikauden aikaiset menetykset yhteiskunnalle ovat varovaisestikin arvioiden miljardin euron kokoluokkaa.

 
Pekkarisen voimat eivät ole riittäneet suunnanmuutokseen. Kokoomuslainen talouspolitiikka jatkuu ilman isompia vastalauseita. Näin kävi budjettiriihessä vajaa vuosi sitten, uudelleen kehysriihessä maaliskuussa ja näin näyttää käyvän energiayhtiöiden windfall-veroillekin.

x         x          x

Sosialidemokraatit haluavat suunnanmuutoksen. Tavallinen työ ja ahkeruus on nostettava sille kuuluvaan arvoonsa. Me maksamme mieluummin nuorten
työllistämisestä kuin joutilaisuudesta. Me haluamme, että verotuksen kautta myös hyväosaiset - myös yritykset ja niiden omistajat - hoitavat oman osansa
laman laskuista. Me haluamme, että pankit ja sijoittavat kantavat vastuunsa finanssikriisin kovasta jälkilaskusta. Sosialidemokraatit eivät hyväksy
sitä, että suuria voittoja tehneet pankit ja muut sijoittajat siirtävät riskinsä veronmaksajien piikkiin.

Seuraavaksi ovat vuorossa keskustan ja kokoomuksen puoluekokoukset. Tarjoavatko ne molemmat vain lisää tätä samaa Vanhasen porvarihallituksen
piikkikeittoa? Vai syntyisikö hallituspuolueissakin halua linjantarkistukseen?

Sosialidemokraatit ovat jo valmiina. Kahden viikon kuluttua voi alkaa todellinen taisto maan suunnasta ja suurimman puolueen asemasta.

Kolumni Ilkka lehdessä 1.6.2010