Kyseenalaisilla linjoilla (20.7.)

Venäjän viranomaisten toiminta viime aikojen Suomi-asioissa herättää yhä enemmän kysymyksiä. Puutullit, elintarvikkeiden vientikielto ja vaatimukset Venäjän toimivallan tunnustamisesta lapsiasioissa ovat kaikki asioita, joita naapurimme motiiveja ja tarkoitusperiä on vaikea ymmärtää.

 

 

Venäjän lapsiasianvaltuutetun eilinen lausunto meni kaikkein pisimmälle. Yleisradion mukaan lapsivaltuutettu on todennut, ettei venäläisten kohtelua Suomessa voida rakentaa Suomen lainsäädännön varaan. Tarvitaan erillinen kahdenkeskinen lautakunta, joka käsittelisi lapsiasioita ja ilmeisesti myös ratkaisisi niitä.

 

Suomessa noudatetaan kuitenkin Suomen lainsäädäntöä ja siinä asiassa ei voi olla mitään kahdenvälisiä lautakuntia - ei ylimpinä eikä alempina tuomareina. Lasten huostaanotossa voi Suomessa olla vain yksi lasten edusta lähtevä käytäntö ilman mitään kansallisuusrajauksia. Venäjän pitäisikin pikaisesti liittyä Haagin kansainväliseen lapsisopimukseen, mikä antaisi puitteet ratkaista inhimillisesti usein vaikeita huoltajuusriitoja.

 

Venäjän poliittisen johdon tulisi antaa omille viranomaisilleen selkeät ohjeet, jotka lopettavat nyt nähdynkaltaisen öykkäröinnin.

 

Suomen hallituksen kommentit ovat olleet nyt nähdyissä kiistoissa kummallisen ponnettomia. Elintarvikeasiassa on keskitetty hyssyttelemään. Lapsiasiassakaan yksikään hallituksen ministeri ei ainakaan toistaiseksi ole saanut sanottua sanaakaan. Puutullit ovat edelleenkin levällään. Hallituksen puolesta on kuitenkin aika vetää rajaa sille, millä pelisäännöillä Suomessa toimitaan ja mitä yhteistyössä voidaan tehdä. Suomen puolelta on aika sanoa, että Venäjän lapsivaltuutetun toimintaoikeudet loppuvat Vainikkalaan saavuttaessa.

 

Bookmark and Share

 

 

Edustajan silmin

Uutiset

Puheet ja kirjoitukset

 

 

Suunnittelu ja toteutus: JS-Monitaituri 2010